Mulla oli niin uskomaton ilta tänään, että oli pakko heti tulla päivittämään blokia..!

Aamu meni vähän niin ja näin, annoin itselleni luvan nukkua taas oikein pitkään ja puoli kahdeltatoista vasta heräilin. Lähdin verkkaisesti kohti keskustaa ja kävin Three Georges museumilla. Kun astuin sieltä ulos noin tunnin kiertelyn jälkeen, ulkona satoi vettä... Joten kipitin äkkiä jonnekin tievarteen aikeissani ottaa taksi, mutta sitten sattui just sopivasti tulemaan oikea bussi siihen, ja satuin olemaan jopa oikealla pysäkillä. Nuo olivat ensimmäiset vesipisarat koko matkan aikana, joten hyvä tuuri on kyllä ollut. Ja siis raukkamaisena kipitin takaisin hostellille, mutta matkalla kyllä poikkesin syömässä samassa mestassa, missä kävin ekana iltana saapuessani tänne, ja jonka tarjoilija aina moikkaili mulle ku kävelin ohitse. Edellisellä kerralla olin ruokalistasta tutkinut sanakirjan kanssa vähän syömisiä ja tänään tilasin yhtä kanaruokaa, mikä kuulosti hyvälle. Ja sitähän se oli! Koitin kertoa heille kiinaksi, että "mahani on hyvin onnellinen", mutta ilmeisesti ekalla kerralla ammuin metsään ja tarjoilija sai hyvät naurut! =D Sadekin lakkasi sillävälin kun söin.

Nuo bussipysäkit ovat täällä kyllä yksi iso arvoitus. Läheskään jokaisella pysäkillä ei kaikki bussit pysähdy ja välillä vaatii taitoa tajuta, että "tässähän on bussipysäkki". Lisäksi täällä Chongqingissä on aivan käsittämätön määrä bussilinjoja, sillä kaupungissa ei ole oikeastaan mitään muuta toimivaa joukkoliikennejärjestelmää. Monorail, joka on siis metron tapainen, mutta suurimman osan matkaa ilmassa kulkeva, on vain toistaiseksi yksilinjainen, eikä sillä taida päästä edes kunnolla mihinkään, en ole joutanut sitä edes huvikseni vielä kokeilemaan.

Istuin hostellilla hetken aikaa läppärin kanssa, sulattelemassa ruokaa. Tällä kertaa järkytin hostellin baarityöntekijää tilaamalla pepsiä, ja hän oli jo olutpullo kädessä kylmäkaapilla...! Ja olen pitänyt oikeasti lukua siitä, että en ole täällä hostelilla juonut kahta pulloa enempää olutta per ilta! Ja minään päivänä en ole juonut kolmea enempää yhteensä. (Nytkin menee vasta ensimmäinen ja kello on sentäs kohta kaksitoista yöllä.)

Lähdin hyvissäajoin takaisin keskustaa kohden, iltaristeilylle, ja onneksi lähdinkin... Tämä oli ehkä tämänastisen matkani eniten seikkailua muistuttava kokemus. Jonkin aikaa matka bussissa meni aika hyvin. Sitten ykskaks me ajettiin johonki huoltoasemalle ja rahastajaneiti hoputti kaikki bussista ulos. Olin äimän käkenä, me jäätiin jonneki moottoritien varteen huoltoaseman pihalle ja rahastajaneiti selvästi oli tienvarressa pysäyttämässä seuraavaa saman linjan bussia. Tämä saapui n. 5min päästä ja sekin ajoi siihen huoltoasemalle, pysäytti ja kaikki ihmiset ajettiin siitäkin bussista ulos. Sitten porukka ryntäsi tämän alkuperäisen bussin luo, jonkun aikaa ovet olivat kiinni. Sillävälin aloin kyselemään ihmisiltä kiinaksi, että osaako kukaan englantia. Löytyi yksi avulias mies, joka ei hirveän hyvin englantia osannut, mutta senverta tajusin, että jompaankumpaan busseista oli tullut ilmeisestikin vaihteistoon vikaa. Sitten kaikki porukka, sata kiinalaista ja minä, ahtautuivat siihen yhteen bussiin ja jatkettiin matkaa. Olin jo tyytyväisenä.. Bussi jatkoi matkaa noin pari kilometriä ja sitten jälleen kaikki ajettiin bussista ulos ja jäin äimän käkenä taas seisomaan, ihan tuntemattomaan paikkaan, Chongqingin rautatieaseman luokse. Onneksi tämä samainen mies, kuka osasi hieman englantia, huomasi erittäin eksyneen katseeni (olin jo melkein ottamassa taksia lennosta kiinni), tuli luokseni ja kysyi, mihin olen menossa. Näytin kartasta hänelle paikan ja hän neuvoi, että ota tuo bussilinja, niin pääset perille. Kiitin häntä tuhannesti ja samantien tulikin kyseinen bussi ja hyppäsin kyytiin... Tosin tämäkään bussi ei mennyt ihan perille saakka, vaan käskytti kaikki ulos bussista päätepysäkille, joka oli luojatar tietää missä ihmeessä... Tajusin suurinpiirtein, missä olin ja lähdin jostain kapeiden pikkukujien kautta kulkemaan eteenpäin... Hämärä oli jo. Pelkäsin kokoajan, että kuja päättyy umpikujaan ja joudun palaamaan takaisin ja minulla oli jo kiire tavata hostellin työntekijä, kuka antaisi minulle risteilyliput. Onneksi pian löysin paikan, minkä tiesin varmasti ja kartan mukaan mulla oli vielä kilometrin verran kohtaamispaikallemme.. Soitin hänelle, hän kysyi missä olen, enkä osannut tarkasti selittää, joten pysäytin kadulta jonkun täysin tuntemattoman kiinlaisen, ojensin puhelimen hänelle ja hän selitti kiinaksi hostellin työntekijälle, missä olin. Sitten jonkinaikaa odottelin ja hän saapui paikalle, antoi risteilylipun ja menimme yhdessä taksilla satamaan. Huh huh!

Pääsin hyvin oikeaan laivaan ja laivan kannelle, jossa lähes jokainen pöytä oli täynnä ja kävelin pienen ihmettelyn jälkeen viimeisen vapaan pöydän luokse. Pian tähän pöytään ryntäsi lauma kiinalaisia ja koitin siinä takana olla vähän myrtsinä, että "hei, mie olin tässä ekana perkele!" Sitten tarjoiljat alkoivat raahaaman pöytään lisää jakkaroita ja tämä seurue alkoi kehoittamaan mua istumaan alas heidän kanssaan. Seurueesta yksi nuori nainen osasi jonkinverran englantia ja he halusivat, että vietän risteilyn siinä heidän kanssaan. He hämmästelivät sitä, että olin yksin matkalla ja kyselivät minulta erinäisiä asioita. Seurue osoittautui mitä ihannammaksi seuraksi, heitä oli yhteensä kahdeksan, viisi naista ja kolme miestä. He olivat jostain lähikaupungista tulleet Chongqingiin. Jäin vähän käsitykseen, että he olivat samaa työporukkaa. Minusta otettiin varmaan sata valokuvaa seurueen kameroilla eri seurueen jäsenten kanssa, kaksin, kolmin, neljin..! Lisäksi he ottivat myös minun kameralla kuvia minusta, muusta seurueesta ja minusta ymsymsyms..! Tajusin, että kiinalaiset kertakaikkiaan rakastavat valokuvausta ja valokuvattavana olemista erinäisissä paikoissa, tyyliin "minä olin täällä, tässä on todiste, tässä on kuva minusta ja siitä paikasta taustalla!". Seurue myös tilasin pyötään pientä naposteltavaa ja pitivät huolen, että varmasti sain herkullisimpia paloja lautaselta! Olin niin onnellinen, että minulle kävi sellainen onnenpotku, että tutustuin näihin ihmisiin, he olivat kertakaikkiaan aivan ihania! Juttelin jonkinverran risteilyn loppupuolella tämän englannintaitoisen kanssa ja hän pyysi minua huomiseksi vierailulle kotiinsa. Harmi vain että hänen kotikaupunkinsa on kahdeksan tunnin matkan päässä Chongqingistä ja mulla on jo pieniä suunnitelmia huomiseksi muutenkin, mutta jo pelkästään matkan takia en enää voinut sinne asti lähteä. Vaihdoimme kuitenkin yhteystietojamme tulevaisuuden varalta. Muiden seurueen jäsenten nimet jäivät vain arvoitukseksi.

Risteily kesti siis kaksi tuntia pimeäaikaan ja kello oli reilusti yli kymmenen, kun laiva ankkuroi takaisin toisen laivan kylkeen ja sitäkautta "laiturille". Laituri käsitti kymmenkunta ponttoonia ja pieniä siltoja ponttoonilta toiselle.. Yangtze virtasi todella vuolaana kaiken tämän viritelmän alapuolella ja kyllä sitä kun jokeen katsoi, mikä ihan jalkojen alla pauhasi, niin tiesi että tuonne jos tipahtais, vajoais ihan samantien pinnan alle ja olisi mennyttä. Hui. Suurin osa busseista lopettaa liikennöinnin jo vähän aiemmin illalla, joten en alkanut vaihtelemaan eri bussilinjojen välillä, vaan otin suoraan taksin sataman luonta, maksoi 35 juania, joten eipä ollut iso sijoitus, pääsin ainakin nopeasti ilman vaivaa hostellille. Vanha kaupunki oli jo oudon kuollut tähän aikaan illasta, lukemattomat liikeet olivat jo kiinni ja kadulla kulki vastaan vain muutamia ihmisiä.

Vaan nyt on pienten Suvi-tyttöjen nukkumaanmenoaika lähellä. Huomenna on viimeinen päivä täällä ja haluan ainakin vielä käydä vähän kiertelemässä paikkoja, kenties kokeilla huvikseni sitä monorailia ja jos uskallan, niin käydä leikkauttamassa hiuksiani. Ihan vain pari senttiä lyhyemmiksi, ns. huonot latvat pois. Saas nähdä mitä siitäkin tulee..! Onneksi mulla on tuo fraasisanakirja, siinä on kampaajakäynnin varaltakin lauseita kiinaksi!

Niin, ja sanomatta jäi se selvästi, mutta kuvista varmastikin sen näkee, että Chongqing on aivan uskomattoman ihana ja kaunis pimeäaikaan! Niin värikäs! Ah!